Facebook - kenen kanssa kaveriksi

 

Verkon yhteisöpalvelussa kuten Facebookissa käytetty termi "friend", ystävä, saattaa hieman venyttää puhekielessä käyttämämme termin merkitystä. Joissakin palveluissa on tapana "frendata" eli lisätä kaveriksi uusia tuttuja hyvinkin kevein perustein: jos tapasitte sattumalta, oli mukava jutella, etkä panisi pahaksesi juttutuokion uusimista, eikä profiilisi sisällä mitään niin yksityistä, että olisi riski päästää joku tuntematon lähipiiriin, niin frendaa pois. Hahmon voi aina tipauttaa ystävälistalta myöhemminkin. Toisessa ääripäässä ovat työelämän yhteydenpitoa tukevat verkostoitumispalvelut, kuten LinkedIn. Niissä ei ole tarkoitus kelpuuttaa kaveriksi tuntemattomia.


Verkon sosiaaliset palvelut sekoittavat yksityiselämän ja työn ihmissuhteita yhä pahemmin. Kokemus

on osoittanut, että yhteisöpalvelun rajaaminen vain tietynlaisiin kontakteihin on vaikeaa. Se on

kuitenkin mahdollista, jos käyttää hieman aikaa ennakkosuunnitteluun ja muistaa olla toimissaan

johdonmukainen. Esimerkiksi saadessasi työkontaktilta kaverikutsun yksityisenä henkilönä käyttämääsi palveluun on ihan korrektia torjua se ja laittaa vastaukseksi kutsu työpaikkaverkostoitumiseen käyttämäänsä palveluun. Mikäli henkilö ei käytä tätä palvelua, hän voi jättää ottamatta kutsun vastaan, mutta näin on joka tapauksessa kutsujan kasvot säilytetty.


Esimiesasemassa olevan henkilön kannattaa harkita, kutsuuko alaisia kavereikseen. Jos alainen

haluaisikin pitää yhteisöpalvelussa vain yksityistä profiilia, tilanne voi olla kiusallinen. Tilanne on

selvempi, jos aloitteen tekijä on alainen itse.


Kuka sitten voi kutsua ja ketä? Usein aloitteen tekee se, joka haluaa kontaktin syntymistä enemmän.

Jos tavoitteesi on myydä tai markkinoida tuotetta tai palvelua tai levittää jotain aatetta tai uskomusta, halunnet kahmia niin paljon kontakteja kuin mahdollista, jotta oman viestin vaikutuspiiri olisi mahdollisimman laaja. Innostumalla liikaa voit menettää uskottavuutesi. "Liian monien" kaverien

kahmiminen on omalla tavallaan nolompaa kuin jos olisi "liian vähän" kavereita. Jos näyttää siltä, että

hyväksyt kaveriksi kenet tahansa, alennat sillä todellisen kaverisuhteidesi arvoa. Elämä on verkossakin sosiaalista peliä, jossa menestyy tyylitajulla ja hienotunteisuudella.


Poiminta Nettielämää - sosiaalisen median maailmat - kirjan luvusta Verkon tiloja tutkimassa.